|
Suomenkielellä maailmalla |
|
Finntown News |
|
Susanna Suhonen on suomalainen kirjoittajamme, joka perehdyttää lukijoitamme perinteisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin. |
Miikka Männikkö – kilpailusta pitävä JYP:in Kultakypärä
Olen sopinut tapaavani jääkiekkoilija Miikka Männikön kanssa Ravintola Hurrikaanissa Jyväskylässä. Hetken odoteltuani pöydän ääreen istahtaa iloisen oloinen nuori mies. Vaikka mies on juuri lopettanut jäätreenit joukkueensa kanssa, ei hänestä huou merkkiäkään väsymyksestä. Ehkä se johtuu siitä kuuluisasta, halusta pelata.
Into jääkiekkoon Miikkalla syntyi jo lähes parisenkymmentä vuotta sitten, kun mies 8-vuotiaana aloitti jääkiekon pelaamisen Tampereella. Alun koko jääkiekkouralle antoivat ”pihapelit”, joita nuori mies ennätti pelata kokonaiset kaksi peliä, kunnes hänet siirrettiin ikäkausijoukkueeseen. Ehkä lahjakkuus huomattiin jo silloin, tiedä häntä. ”Kun pihapeleihin harjoitellaan 1–2 kertaa viikossa niin ikäkausijoukkueessa treenejä on jo 3–4”, valaisee Miikka junnupelien tasoeroa. Treenimäärä voi kuulostaa pikku pojan aikatauluun suurelta, mutta Miikka ennätti pelata jääkiekon rinnalla jalkapalloakin aina 14-vuotiaaksi saakka.
Nyttemmin tämän Tapparan kasvatin tahti on muuttunut, mutta lähitulevaisuudessa häämöttää taas koulupenkit. Aikamatka takaisin päin voi siis alkaa. Miikkalla on näet parin viikon päästä tähtäimessä aloittaa liiketalouden oppisopimusopinnot. Sen jälkeen treenien ja pelien väliin jäävää vähäistä vapaa-aikaa täyttää muukin kuin kavereiden kanssa kahvittelu, biljardi ja keilaaminen.
Miikka kertoo mitä jääkiekkoilijan arkeen kuuluu. ”Aamulla herätään ja syödään aamupala, tuntia ennen treenejä mennään hallille treeneihin. Jos on pelipäivän aamu, viisikon kanssa sovitaan tulevasta pelistä. Lenkki tms. Treenien jälkeen mennään kotiin 3-4 tunniksi. Otetaan päiväunet tai tehdään jotain muuta. Jos on peli-ilta valmistaudutaan illan peliin. Kaksi tuntia ennen peliä mennään hallille, pelin jälkeen syödään ja mennään kotiin.” ”Temppu itsessään on sitten kuinka pelin jälkeen onnistuu nukahtamaan,” Miikka jatkaa. Allekirjoittanut ei voi kuin ihmetellä miten päivään saa vielä mahtumaan opiskelut. Kunnioitettavaa!
Miikkaa tituleerattiin mielenkiintoiseksi henkilöksi. Kommentti saa miehen hiukan hämilleen ja hän pohtikin melko intensiivisesti mistä moinen johtuu. Syytä kyseiselle kommentille hän ei itse keksinyt. Kun pyysin häntä kertomaan millainen hän sitten luoteeltaan on, Miikka kertoo olevansa iloinen, huumorintajuinen, säntillinen ja sinnikäs niin omassa elämässään kuin kentälläkin.
Monen mutkan takaa
”Siinä 30 vuoden tienoilla on jääkiekkoilijan paras ikä. On kokemusta, mutta kuitenkin vielä halua saavuttaa jotain jääkiekkouralla.”, Miikka heittää oman mielipiteensä ilmaan. Miikka on 27-vuotias. Hän on pelannut niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Pelivuosistaan kolme hän vietti Ruotsissa, Nyköpingissä ja Växjössä, pelaten Allsvenskanissa. Pistemiehenä hän oli Ruotsissa merkittävä. Ruotsin komennukselta hänet siirrettiin Suomeen ja Jyväskylään.
Jyväskylä on tullut tutuksi miehelle jo hänen lukiovuosinaan. Miikka tuli nimittäin 17-vuotiaana Keski-Suomeen pelaamaan ykkösdivarijoukkueeseen Diskokseen. Samalla hän suoritti lukion kaksi viimeistä vuotta. Miikka sanoi ensimmäisen muuton kotoa olleen pääosin mukavaa ja luonnollisesti myös hiukan jännittävääkin. Ensimmäinen muutto ei jäänyt miehen viimeiseksi, koska muuttoja on tullut mittariin viimeisen kymmenen vuoden aikana enemmän kuin monelle koko elämän aikana. ”Useimmiten seuran ja sitä myötä kaupungin vaihto on pelaajan valinta”, Miikka painottaa ja sanoo, ettei meininki Suomessa ole samanlainen kuin Pohjois-Amerikan kaukaloissa, joissa pelaaja voidaan myydä äkkiarvaamatta, vaikka toiselle puolelle mannerta.
Vaikka JYP:in alkanut kausi ei ole ollutkaan mitään riemujuhlaa, Miikka voi olla itseensä tyytyväinen. Joukkueen tehokkaalle hyökkääjälle on painettu päähän arvostettu kultakypärä ja pisteitä hän on kahminut jo alkavalla kaudella kahdeksastatoista pelistä 14. 7 syöttöä ja 7 maalia. Miikka on taidoistaan ja tehoistaan noteerattu pelaaja, mutta hänellä on selkeästi jalat maassa ja pelin realiteetit päässä. ”Hyvin kausi on mennyt tähän mennessä, mutta nyt on pelattu vasta 18 peliä ja koko kauteen kuuluu 56 peliä”, Miikka toteaa. Viime kaudelta miehellä on selvä muistikuva miten notkahdus voi tapahtua hetkenä minä hyvänsä. Miikka muistelee tilannetta, jolloin hän oli antanut lehtihaastattelun. Jutussa pohdittiin hyvin mennyttä kautta. ”Sitten vain joulun jälkeen notkahti. Sitä ei voi ikinä tietää milloin alamäki alkaa. Siksi pitää olla nöyrä ja realistinen”, Miikka selittää. Mikä sitten saa aikaan pelaajan notkahduksen? ”Se voi olla lähes mitä vain. Epäonni tai paineet muun muassa”, Miikka jatkaa.
Epäonnelle ei kukaan voi mitään, mutta paineita puretaan jääkiekkopiireissä eri tavoin. Miikka sanoo, ettei hänellä itsellään ole mitään erityistä tapaa. Yksi keino saada ajatukset pois jääkiekosta on olla kavereiden kanssa ja silloin puhutaan mielellään muusta kuin jääkiekosta.
Kilpailuvietti vie
Kaverit, mainitsee Miikka useissa asiayhteyksissä. Miikkalle kaverit ovat tärkeitä ja osittain siksi hän on lajikseen valinnutkin jääkiekon. Tätä sosiaalista miestä kiehtoo juuri joukkuehenki. ”Yksin treenaamisestakin on kokemusta ja se meni hyvin vähän aikaa, kunnes se ei vaan tuntunut enää hyvältä”, Miikka toteaa hymyssä suin ja jatkaa, että porukassa on mukavampaa pelata, kun voi myös leikkimielisesti kisata siinä samassa. Kavereiden lisäksi Miikka toistaa lauseissaan sanaa kilpailuhenki. Hän on oppinut rakastamaan jääkiekkoa ja sen myötä kilpailemista ja voittamista. Hänen silmissään loistaa suuri tyytyväisyys puhuessaan voittamisesta. ”Viime lauantaina me voitettiin Porissa 5-0. Se luo sellaista vahvaa hyvän olon tunnetta”, Miikka valaisee asiaa.
Hänen mukaansa voiton jälkeen fiilis bussissa on erilainen kuin hävityn ottelun jälkeen, mutta yltiöpäisiin riemuitsemisiin eivät nämä kokeneet pelaajat vielä tässä vaiheessa kautta heittäydy. Miikkan mukaan hävitynkin ottelun jälkeen tunnelma joukkueen bussissa on kuitenkin hyvä. ”Ei me oteta sitä ”sillä tavalla” vakavasti, etteikö meillä kuitenkin voisi olla hauskaa keskenään hävitynkin pelin jälkeen”. Tähän asiaan mies on todella tyytyväinen, sillä hän on ollut sellaisessa joukkueessa, jossa ei saanut miltei hymyillä, jollei matsia voitettu.
Miikka on lahjakas hyökkääjä, muttei hän silti haaveile NHL:stä sen suuremmin. Hänelle riittäisi pelit joukkueessa, jossa hän tienaisi elantonsa. Ehkä tulevaisuudessa Ruotsissa, siellä hän viihtyi aiemminkin hyvin. Tai sitten, kun ikää tulee lisää ja liike hidastuu, hän toivoo pelaavansa Euroopassa hiukan ”hidastempoisemmassa” joukkueessa vaikka sitten Ranskassa, Tanskassa tai Saksassa…Jos siis pysyy terveenä ja ilman loukkaantumisia.
Harmittavia takaiskuja tulee kilpaurheilussa ja siten myös jääkiekossa. Miikka sanoo, että playoff -peleistä tippuminen harmittaa aina kovasti. Suurimpana pettymyksenä hän nimeää urallaan tippumisen nipin napin 20-vuotiaiden maajoukkueesta. Silloin, 7 vuotta sitten, Suomi voitti kultaa. Suurimman onnistumisen hän koki ollessaan mukana joukkueessa, joka voitti 18–vuotiaiden EM–kultaa vuonna 1997.
Lähempääkin menneisyydestä löytyy Miikkalle merkittävä hetki. Viime keväänä Miikka sai kutsun maajoukkuepeliin Moskovaan. ”Oltiin tulossa bussissa takaisin kotiin ja joulutauko oli juuri alkamassa, kun maajoukkueen valmentaja soitti ja kysyi lähtisinkö maajoukkueeseen mukaan. En meinannut pysyä housuissani sillä hetkellä”, Miikka muistelee ja hymyilee hänelle ominaiseen iloiseen tapaan. Ja tämäkö mies ei ole mielenkiintoinen…? |
|
Monday, November 4, 2006 |
|
20/06 |
