Suomenkielellä maailmalla

Finntown News

Susanna Suhonen on suomalainen kirjoittajamme, joka perehdyttää lukijoitamme perinteisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin.

Text Box: FINNTOWN

Forward -Wisconsin

 

Nykyisin muutto uuteen maahan on melko tavallista ja matkan teko suhteellisen helppoa lentoliikenteen vuoksi. Kotimaata vaihdetaan työn, koulun, seikkailuhalun tai vaikkapa rakkauden vuoksi. Mutta yli viisikymmentä vuotta sitten kotimaa jätettiin pääsääntöisesti työn ja paremman elämän toivossa. Ulkomaille ei tehty äkkilähtäjä. Matkaan oli varattava paljon aikaa, sillä muun muassa Amerikkaan muuttavien oli ylitettävä Atlantti laivalla. Laivamatkat kestivät jopa viikkoja. Yksi Suomesta yli viisikymmentä vuotta sitten Amerikkaan muuttanut henkilö on Tuula Harris.

 

Superiorin tunnelmia

Tuula Harris on syntynyt Suomessa vuonna 1947. Hänen isänsä täti asui Superiorissa, Yhdysvalloissa ja kannusti Tuulan vanhempia muuttamaan Amerikkaan, jonne perhe lopulta muuttikin vuonna 1956. Tuula kertoo syyn muuttoon olleen Amerikan paremmat mahdollisuudet opiskeluun sekä parempaan elämään.

 

Tuula oli niin nuori perheen muuttaessa Yhdysvaltoihin, ettei mullistavia ensimuistoja Amerikasta oikein ole. ”Eräs asia, jonka muistan muutosta, on se, että oli todella kuuma kesä”, Tuula kertoo. Tuula ja muu perhe asui vinttihuoneistossa ja kuumuus oli tukahduttavaa. ”Joskus lämpötila nousi yli 30-asteen”, Tuula muistelee.

 

Koska olin syntyisin pienestä maalaiskylästä outoa oli myös se, että joka puolella tuntui olevan roskia ja nokea”, lisää Tuula ensimmäisiin muistikuviinsa kaupunkielämästä.

 

Superior oli viisikymmentä luvulla satamakaupunki, jossa oli paljon juna- ja laivaliikennettä ja se oli syy suureen päästömäärään. Myös ikävä tuberkuloosi tartunta muistui Tuulan mieleen. ”Koin oloni kovin yksinäiseksi parantolassa, koska jouduin parin kuukauden eristykseen ja en puhunut kovinkaan paljon englantia”, hän toteaa. Muuten Tuula opetteli intensiivisesti kieltä koulussa ja pikku hiljaa sopeutui uuteen elämään.

 

Akateeminen elämä

Tuula valmistui Superior Senior High Schoolista vuonna 1966 ja jatkoi opintojaan Winconsin-Superior Yliopistossa. Vuonna 1969 Tuula avioitui ja muutti Floridaan, minne hänen Yhdysvaltojen ilmavoimissa ollut aviomiehensä sijoitettiin. Tuula kuitenkin palasi yliopistoonsa yhdeksi lukukaudeksi, jotta hän saisi opintonsa loppuun. Hän valmistuikin vuonna 1970 luonnontieteiden kandiksi, suuntautuen liiketoimintaan.

 

Pariskunta asui Floridassa kevääseen 1971 saakka. Sen jälkeen he palasivat Superioriin opettaen liiketoimintaa. Tuula aloitti työt omassa vanhassa opinahjossaan Wisconsin-Superior yliopistossa. Hän opetti kaupan alaa täyspäiväisesti 12 vuotta. Samaan aikaan tämä tehokas nainen myös opiskeli kauppatieteitä, josta hän suoritti maisterin arvon 1976.

 

Täyspäiväisten opettajavuosien jälkeen sain useita hallinnollisia arvoja seuraavan parin vuosikymmenen aikana”, Tuula toteaa. Näistä mainittakoon muun muassa PK-yritysten kehittämiskeskuksen johtaja, akateemisten toimien avustava varakansleri, henkikirjaaja, henkilöstöjohtaja, vähemmistötoimivirkailija, controller, henkilöstön ja talousasioiden avustava kansleri. “Kuten huomaat minulla oli yliopiston sisällä laajakirjo eri uria”, toteaa Tuula.

Luonnon läheinen Wisconsin

Wisconsin on aika tavalla Suomen kaltainen. Osavaltion pohjoisimman osan, jossa Tuula asuu, maiseman valtaavat pääosin metsät ja järvet. ”Rakastan vettä ja luontoa, joten asunkin nyt eläkkeelle jäätyäni järven rannalla 30 kilometriä Superiorista”, Tuula sanoo. Superiorissa asuu Tuulan äiti. Asunto, missä Tuula nyt asuu, on aikoinaan ollut Tuulan vanhempien kesämökki. ”Ostaessani tämä asunnon vanhempani tulivat todella onnelliseksi”, Tuula kertoo asiasta itsekin onnellisen tuntuisena.

”Isä rakasti kalastaa ja samoilla luonnossa”, Tuula muistelee.

 

Tuulan isä kuoli 2002 Parkinsonin tautiin, äiti elää vielä. Tuulalla on pikkusisko, joka syntyi, kun Tuula oli 18-vuotias lukionsa päättävä neitokainen. ”Sisko on naimisissa ja 14-vuotiaan tytön äiti”, Tuula kertoo. ”Siinä onkin perhe, mitä minulla on täällä. Minulla ei ole omia lapsia ja olen eronnut”, Tuula jatkaa.


Wisconsinia kutsutaan leikkimielisesti meijeriosavaltioksi, koska osavaltiossa tuotetaan niin paljon maitotuotteita. Osavaltiossa maidon lisäksi tuotetaan myös runsaasti olutta.
”Meillä on erinomainen koulutusjärjestelmä, mukaan lukien yliopistojärjestelmä”, Tuula lisää.

 

Wisconsin on yksi pohjoisista Yhdysvaltojen osavaltioista. Sen rajanaapureita ovat Michigan pohjoisessa, Illinois etelässä sekä Iowa ja Minnesota lännessä. Osan rajoista muodostavat Mississippi ja St. Croix -joet sekä idässä Michiganjärvi. Osavaltion pääkaupunki on Madison ja suurin kaupunki on Milwaukee.(wikipedia)

 

Työvuosien jälkeen
Eläkeläisille tuttuun tapaan myös Tuulan elämä on mukavaa, mutta kiireistä. Tuula kuuluu moneen eri organisaatioon ja toimii vapaaehtoisena useissa projekteissa.

Kuulun Superior Rotary Clubiin, jolla on monia projekteja mukaan lukien ”Dragon boat –festivaalit””, Tuula tarkentaa. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa vierailla

www.lakesuperiordragons.org sivustolla.

 

Tuula toimii rahastonhoitajana sekä clubilla että festivaaleilla. ”Toimin myös Superiorin julkisen kirjaston hallintoneuvostossa ja Pohjois Waternin kirjaston organisaatiossa”, touhukas nainen lisää harrastus listaansa. Kaiken valtaisan järjestömäärän lisäksi Tuulalla on kuitenkin aikaa nauttia matkustamisesta ja hän käy myös konserteissa, peleissä jne. ”Lopun vapaa-ajan käytän kotosalla työskentelyyn, veneilyyn ja ystävien kanssa oleiluun”, Tuula kertoo.

Suomesta eniten Tuula kaipaa sukulaisiaan. ”Nautin todella viime kesän vierailusta Suomeen ja tutustumisesta sukulaisiin ja vanhojen ystävien tapaamisesta”, Tuula muistelee kesälomaansa. Ystäviin ja sukulaisiin Tuula pitää yhteyttä sähköpostitse. Hän kertoo ettei ole hyvä kirjoittamaan kirjeitä, joten sähköposti on suuri helpostus.

 

Wisconsiniin muuttoa suunnitteliville Tuula lähettää seuraavat terveiset: ”hanki hyvä englannin kielen taito, hae collegeen tai hanki jokin ammattitaito ja  käytä sitä työpaikan etsimisessä”. Tuula vihjaa myös amerikkalaisen unelman olevan mahdollista: ”Täällä voi todella menestyä jos vain on valmis työskentelemään ahkerasti ja omaa tarvittavan ammattitaidon”. Joten ei muuta kuin Forward Wisconsin!*

 

 

*Forward, Wisconsin osavaltion virallinen motto, joka kuvastaa osavaltion ainaista halua olla ”national leader”.

Saturday, September 22, 2007

12/07