28. päivänä helmikuuta 2006 Vol VII • No 5


Harri Sankamolla  menossa viimeinen vetovuoro

-Onhan tämä aika mieletön urakka. Ja välillä harmittaa suurestikin ettei suurempi määrä ihmisiä ja yrityksiä lähde touhuun mukaan. Mutta sitten kun puisto on saatu pystyyn ja juhlat alkavat, on mieli todella hyvä, sanoo Finlandiaweek Inc:n hallituksen puheenjohtaja Harri Sankamo. Kolme viimeistä Suomi-viikkoa ovat nousseet pystyyn hänen johdollaan, kaksi sitä ennen hänen vaimonsa Elsin. Nyt Sankamot ovat tulleet tiensä päähän Etelä-Floridan suomalaisyhteisön palveluksessa -Nyt on aika antaa tilaa muille ja siirtyä kalastuksen ja golfin pariin! 

Maaliskuun 4.-12.2006 pidettävä Suomi-viikko eli Finlandia Week jatkaa jo 80-luvun puolivälistä alkanutta perinnettä. Silloin juhla tunnettiin Suomi-päivien nimellä, mikä parhaiten kuvasi tapahtuman luonnetta. Juhlan järjestelyoikeuksista syntyneen kiistan takia nimestä jouduttiin luopumaan 90-luvun alkupuolella. Teemaviikon järjestelystä on vastannut siitä lähtien voittoa tavoitteleman yhtiö Finlandiaweek Inc., jonka toimintaa johtaa kuusihenkinen hallitus. Hallitus kokoontuu kesäkuukausia lukuunottamatta kerran kuukaudessa. -Yhtiönkin sisällä toiminta on jäänyt kapeille harteille, puheenjohtajana kaksi vuotta toiminut Harri Sankamo toteaa.

 Lake Worth kolminertaisti vuokran

 Finlandia Week-tapahtuman budjetti pyörii 30 000 dollarin seutuvilla. Tapahtuman tulot muodostuvat pääsylipputuloista, torin myyjäpaikkojen vuokrista sekä sponsorituloista. Menopuolen suurimmat erät ovat tulleet juhlan pitopaikan, telttojen ja äänentoistolaitteiden vuokrista.

 -Kaiken kaikkiaan viikko on mennyt taloudellisesti hyvin viime vuotta lukuunottamatta, jolloin viisari vierähti punaiselle. Syynä oli Lake Worthin Bryant Parkin vuokra, jonka kaupunki nosti reilusti yli 10 000 dollarin. Onneksi aikaisempien vuosien tuotot riittivät kattamaan tappion, Sankamo kiittelee. Hänen mukaansa Lake Worth ei ole suostunut useista neuvottelukosketuksista huolimatta laskemaan vuokrahintaa, joka aivan viime vuosina on kolminkertaistunut.

Siirto toi valtavat säästöt 

Suomi-viikko päätettiinkin siirtää tällä kertaa Etelä-Floridan”suomalaishaalien” tiloihin, Lantanan Suomi Talolle ja Lake Worthin Kerhotalolle, jonne pystyteään varsinainen juhlatori ja esiintymislava. -Taloudellisesti siirto on todella kannattava, sillä säästämme nyt kustannuksissa noin 20 000 dollaria. Mikä parasta, juhlan jatkajille jää nyt hieno pesämuna tulevaa toimintaansa varten, puheenjohtaja vakuuttaa. Neuvotteluita uusista viikon vetäjistä on jo käyty, mutta päätöksiä ei ole vielä tehty. Yleensä Finlandia Weekin järjestelytyö on päättynyt noin kuukaisi tapahtuman jälkeen pidettyyn päättökokoukseen. -Ehkä silloin olemme jo viisaampia, Sankamo sanoo.   

 Sankamon mukaan torin myyjätilanne on kirkastunut mitä lähemmäksi juhla on edennyt. -Aluksi meitäkin vähän pelotti. Pääteltta myytiin kuitenkin loppuun aika nopeasti ja vendoreita alkoi tulla aina Minnesotaa ja Michigania myöten. Ja kun ruoka- ja juoma pisteitäkin on torilla nyt runsaasti tuttuun tapaan, on olo jo helpottunut. Paikan vaihto Bryant Parkista taloille epäilytti monia - meitäkin - aluksi, mutta nyt voi olla jo rauhallisin mielen. Kaikki tulee menemään hienosti, Harri Sankamo toteaa.

 Tulevaisuus huolestuttaa

 Jos eivät nälkä ja jano pääse Suomi-viikolla yllättämään tänäkään vuonna, on myös juhlaan hankittu nimekäs tähtiesiintyjä: FourCats-kvartetti suoraan Suomen pakkasista. -Tapasimme laulajat pari vuotta sitten heidän 45-vuotisjuhlakiertueella Suomessa ja pääsimme sopimukseen. Alkuperäisjäsenten Kai Lindin ja Pertti Lasasen tähdittämä FourCats esiintyy useasti viikon aikana niin Kerhotalolla kuin Suomi talollakin, Sankamo kertoo. Kvartetti esiintyy Pertti Metsäkedon yhteen säestyksellä. Avajaistanssit ovat lauantaina 4. maaliskuuta Kerhotalolla.

 Vaikka pieni helpotuksen huokaus kuuluu Harri Sankamon huulilta hänen valmistautuessa viimeiseen Suomi-viikkoonsa, on äänessä havaittavissa myös hiven haikeutta. -Kun juhlalla on tällaiset perinteet, sitä on pystyttävä jotenkin jatkamaan. Tilanne alueemme suomalaisyhteisön kannalta ei näytä kovin hyvältä: matkailijoiden määrä on vähentynyt kovasti ja tänne saapuvat enää eläkeläisikäiset. Nuoria Lake Worth ja Lantana eivät kiinnosta koska suomalaismotelleja ei enää ole eikä niiden taso muutenkaan riitä tämän päivän moderneille matkailijalle, Sankamo valistaa.

 -Valtaosa niistä, jotka saapuvat lomalle Floridaan talvikuukausina jää Miamin ja Fort Lauderdalen alueelle.

 Sankamo ei silti ole valmis heittämään kirvestä kaivoon. -Löytyy kuitenkin vielä osa ihmisiä, jotka soittelevat matkatoimistoihin ja kyselevät, että “Koskas se Suomi-viikko taas olikaan”, että voisi satuttaa matkansa samaan ajankohtaan. Myös viikon golfkisoihin saavutaan aina Kaliforniaa ja Suomea myöten.                         

 Rakentavaakritiikki aina tervetullut

 Mitä viikon järjestelyihin tulee, Sankamo on jo aikaa sitten havainnut yhden peruslähtökohdan: kaikkia ei koskaan voi saada tyytyväisiksi yhdellä kertaa. -Terve kritiikki on aina tervetullutta, koska vain siten voimme parantaa tapahtumaan. Mutta jos arvstelun yhteydessä ei tarjota parannusehdotuksia, sellainen harmittaa, Sankamo sanoo.

-Eikä tässä hommassa ole totuttu tunteja laskemaan. Tämänhän on vapaaehtoistyötä tämän suomalaisyhteisön hyväksi. Siksi toivonkin, että esimerkiksi alueemme suomalaisyritykset olisivat jatkossa aktiivisemmin mukana järjestelytyössä. Muuten tämä homma ei onnistu. Sankamon mukaan suurin osa työtunneista menee tapahtuman markkinointityöhön  ja  yhteistyökumppaneiden haalimiseen. -Olisi tietysti hienoa, jos USA:ssa toimivat suuret suomalaisyhtiöt voisivat olla vuosittain tapahtuman takana, “siviilissä” Home Depot-myymälän palveluksessa työskentelevä Sankamo laskee.

Yhdelle asialle me emme voi mitään: jos viikon aikana sataa vettä, on juhla pilalla, Harri Sankamo naurahtaa. Siinä yksi pääsyistä Suomi-viikon siirrolle helmikuusta auronkovarmempaan maaliskuuhun.

 

AMERIKAN UUTISET - MIKKO KOSKINEN

 

 

 

 

Finlandia Weekin puheenjohtajan Harri Sankamon urakka on pian ohi ja mies pääsee jälleen keskittymään mieliharrastukseensa kalastukseen. Kuvassa hänen muutama vuosi sitten nappaamansa 40-paunainen wahuu joka täytettynä komistaa hänen kotiaan.

 

 

 

 

 

 

 

 


 
Alkuun